Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 83469

Rovaniemen teatteri petrasi hieman katsojalukujaan

$
0
0

Ohjelmiston valopilkuiksi teatterin johtaja Juha Vuorinen mainitsee näytelmät Mielensäpahoittaja ja poika, Kulma sekä lastennäytelmän Karhukirjeitä Karhumäestä.

- Uskoin alusta lähtien, että kun Mielensäpahoittaja kiinnostaa muualla, niin varmasti myös Rovaniemellä. Kulma taas ei ehkä kiinnostaisi muualla, mutta varmasti Rovaniemellä. Näin molempien kohdalla myös kävi, Vuorinen sanoo tyytyväisenä.

Täydellisiä floppeja ei Vuorisen mukaan kauden aikana tullut, mutta kevätkausi olisi voinut mennä paremminkin.

- Se on syksyä pitempi ja esitykset jakaantuu siten pidemmälle jaksolle. Kevään tuotannot eivät täyttäneet saleja ihan odotetulla tavalla. Se on harmillista, koska esimerkiksi Mestarietsivä Kalle Blomqvist lähti nihkeästi liikkeelle, vaikka se on mielestäni todella hyvä esitys. Tosin sekin alkoi loppua kohden piristyä puskaradion ja luokkaretkien myötä, Vuorinen sanoo.

Kiertueyleisön kiinnostus kasvussa

Rovaniemen teatteri on myös Lapin alueteatteri, jonka tavoitteena on vierailla kauden aikana Lapin jokaisessa kunnassa.

- Se tavoite täyttyi ja joissakin kunnissa käytiin kahdestikin. Jo edellisvuonna kiertueet vetivät hyvin yleisöä, mutta tämä kausi oli ihan oma lukunsa, kiitos Mielensäpahoittajan sekä lapsille suunnatun Karhukirjeitä Karhimäestä -näytelmän. Kiertuilla oli työpajojakin ja kaikissa oli hyvä osanotto, Juha Vuorinen tilittää.

Väistötilojen kapasiteetti tuotantosuunnittelun tukkeena

Rovaniemen teatteri on toiminut kolme viimeisintä kauttaan väistötiloissa Maakuntakadulla Lappia-talon remontin vuoksi. Juha Vuorisen mukaan osa yleisöstä on hyväksynyt tilanteen, mutta eivät kaikki.

- Nyt ainakin jo tiedetään, missä väistötilat ovat, mutta osa yleisöstä tuntuu odottavan Lappia-talon peruskorjaksen valmistumista.

Juha Vuorisen mukaan teatterin tuotannon suunnittelu väistötiloissa on haastavaa, koska tilat eivät ole alunperin teatterille suunniteltuja.

- Se millä aikataululla mitäkin esityksiä ohjelmistoon ajetaan, ei ole ihan simppeliä verrattuna normaaliin teatteriin, jossa on esimerkiksi tarvittavat varastotilat. Väistötiloissa niitä ei ole, joten esityksiä täytyy tuoda ohjelmistoon vähän kuin yksi kerrallaan. Samalla pitäisi ennakoida, kuinka pitkään esitys on ohjelmistossa, jotta voidaan samaan aikaan valmistaa uutta, joka astuu poistuvan tilalle. Se on palapeli, joka ei ole aina ihan helppo.

Rovaniemen teatterin seuraava näytäntökausi alkaa elokuun lopussa Maakuntakadun väistötiloissa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 83469

Trending Articles