Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 85046

Lentävän poron ja kahvilan kainaloon syntyi sattumalta yritysyhteisö

$
0
0

Rovaniemeläinen Lentävän Poron Teatterin tämän kesäinen show on Diivat, joka saa ensi-iltansa perjantaina 4. heinäkuuta.

Diivat tarjoaa yleisölle farssimuodossa annoksen 50-lukua. Juonen keskeisin kaksikko on rahapulaa poteva näyttelijäduo Leo ja Jack, sanoo toista miespääosaa esittävä Harri Kailanto.

– Diivoissa kaksi urallaan ehkä hieman epäonnistunutta näyttelijää päättää lähteä tavoittelemaan kuolemassa olevan miljonäärirouvan perintöä. Se sitten johtaa erilaisiin kommelluksiin, kun selviää, että nämä sukulaispojat eivät olekaan sukulaispoikia, vaan sukulaistyttöjä, joten he joutuvat sitten tekeytymään naisiksi.

Katsojille luvataan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kieroilua, rakkautta ja ristiinpukeutumista. Ohjaaja Jonne Suopajärvi kertoo, että miehet mekoissaan eivät esityksen farssiluonteesta huolimatta ole lavalla ainoastaan nauruja kirvoittamassa.

– Mielenkiintoisesti käydään läpi myös naisen aseman parantumista. Sitä kuinka nainen alkaa vapautua sieltä miehen ikeen alta. Siihenkin päästään käsiksi myös tässä ristiinpukeutumisen lomassa.

"On se ihan eri asia kuin jos yrittäisi yksin tehdä"

Lentävän Poron lava seisoo jo toista kesää kahvila Kauppayhtiön sisäpihalla, jonne on teatterin tulon myötä syntynyt viiden samalla pihamaalla toimivan yrityksen rypäs.

Kesäbasaarissa toimivat teatterin ja kahvilan lisäksi myös Super-Pirtelöbaari, Pure Hamburger sekä vaatepuoti Hih-Hi. Paikan kulmakivi on kahvila Kauppayhtiö, jonka omistaja Antti Kuha on tyytyväinen ympärille syntyneeseen kuhinaan.

– Kyllähän siinä heti tulee sellainen tekemisen meininki. Kaikki puhaltavat yrittäjinä yhteen hiileen ja tekevät kaikkensa sen eteen, että tulee hyvä lopputulos. On se ihan eri asia kuin jos yrittäisi yksin tehdä.

Yritysyhteisön uusin tulokas on pirtelöbaaria pyörittävä Hannamari Rahkonen.

– Meillä oli puhetta tällaisesta yhteistyöstä jo muutama vuosi sitten ja tänä vuonna oli sitten kaikille hedelmällinen aika. Liityimme sitten mukaan tähän jengiin, Rahkonen kertoo.

Yhteistyötä pusertamatta ja puolivahingossa

Yritysryppään muodostama kesäbasaari on syntynyt pusertamatta ja puolivahingossa. Samassa hengessä sen annetaan tulevaisuudessa myös kasvaa, sanoo Lentävän Poron lennonjohtaja Janne-Juhani Haarma.

– Tämä tulee aika orgaanisesti, sattuman kautta. Pyrimme luomaan tänne mahdollisimman hyvän alustan, jonne kaikki ovat tervetulleita. Sitten vain hyvillä ideoilla mukaan.

Yhteisen pihapiirin yritysyhteisön tulevaisuus on Haarman mukaan vielä auki. Laakereille tuskin jäädään silti lepäilemään.

– Emme mekään oikein tiedä, kuinka pitkälle tämä voi mennä. Me tietysti Lentävän Poron Teatterin puolelta kehitämme omaa toimintaamme ja Kauppayhtiö kehittää omaa toimintaansa. Se on se perusta. Me tarjoamme hyviä juttuja, joihin muut voivat liittyä mukaan.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 85046

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>