Oikeudenhaltijan kanssa keskustellaan vielä, mutta Mielipuolen päiväkirjan näillä näkymin viimeisiä esityksiä katseltiin torstaina Kokkolassa. Kyllästymisestä ei ole kyse:
– Nythän tämä on minun mielestäni alussa tämä touhu, sanoo näyttelijä Martti Suosalo.
Suosalo on kiertänyt monologin kanssa lähes kaikki Suomen paikkakunnat, ja paluu saman esityksen kanssa onkin helppoa.
– Joka toinen vuosi voi käydä samoissa paikoissa ja sali on täys. Ja niin kauan kuin sali on täys, mä yleensä esitän.
Pietarsaaressa viime vuonna Suosalo liikkui myös oman sukuhistoriansa näyttämöllä: hänen isoisänsä asui aikanaan perheineen paikkakunnalla. Isoisän isän Kallen elämä päättyikin Pietarsaareen, missä Sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustaja joutui ammutuksi Strengbergin tupakkatehtaan seinää vasten maaliskuussa 1918. Martin isoisä joutui siskonsa kanssa kantamaan ruumiin pois työväentalon pihalta, johon ne oli rujosti kasattu.
Minimalismia ja mielen hajontaa
Mielipuolen päiväkirja on Suosalon mielestä yhä hyvin moderni ja ajaton näytelmä, jossa on ennustuksia nykypäivästä. Ohjaaja Kari Paukkusen kanssa Suosalo rakensi tekstistä jännitysnäytelmän. Ulkoisesti se on minimalistinen kokonaisuus, jota on helppo kuljettaa.
Myös Euroviisu-valaistuksiakin tehnyt Mikki Kunttu halusi tehdä Mielipuolen päiväkirjaan valot, joita ei ollut koskaan aiemmin tehnyt. Alunperin yhden lampun yrityksestä päädyttiin seitsemään lamppuun, jolla esitys saatiin toimimaan.
Suosalo muistuttaa, että tärkeintä on saada esiin Gogolin loistava teksti.
– Tämä ei ole niinkään kuvaus, jossa yritän esittää hullua mahdollisimman mahtavasti, vaan yritän pysyä mahdollisimman selväjärkisenä niin pitkälle kuin se tekstin kautta on mahdollista. Ja aika pitkälle siinä pystyykin.
Kaikkeen löytyy tekstissä selitys, mitä Suosalo pitää hienona. "Päädyttyään" Espanjan kuninkaaksi päähenkilö myös muun muassa ennustaa Euroopan poliittisia tapahtumia.
– Mikään ei ole muuttunut periaatteessa – ja se on kirjoitettu 1830.
Monologeista ammattitaitoa ja elantoa
Martti Suosalolle kuuluu hyvää. Espoossa menee Esitystalous 2 ja Helsingissä Kiviä taskussa. Siihen päälle Luolamies sekä Vysotskia ja Breliä lauluillan muodossa. Ja tietenkin kehitteillä olevat monologit, joissa Suosalo näkee monta hyvää puolta.
– Ensinnäkin ne pitävät ammattitaitoa yllä hyvin. Niillä myös tienaa hyvin, koska on vähemmän jakajia, nauraa viisihenkisen perheen isä. – Ja ne on usein aika mielenkiintoisia tekstejä.