Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 83443

Kesäteatterissa jaetaan elämyksiä - Lapissa lähes joka kunnassa

$
0
0

Rovaniemellä Konttisen kesäteatterissa tulee torstaina ensi-iltaan Risto Räppääjä ja Nuudelipää. Sinikka ja Tiina Nopolan tekstiin perustuvan näytelmän ohjaa Tomi Enbuska.

– Hyvä teksti, hyvä porukka ja Rovaniemen kesä, siksi tänne kannatti tulla, Pellosta kotoisin oleva ja nykyisin Oulun kaupunginteatterissa näyttelevä Enbuska toteaa.

Enbuska on tehnyt Oulussa muun muassa miespääosan SS-upseerina Katja Ketun kätilössä. Risto Räppääjässä ollaan aivan toisenlaisissa tunnelmissa:

– Viihde on tärkeä keino jakaa asioita. Kesäteatterissa tähän on mainio tilaisuus, onhan se aina interaktiivinen eli asioita jakava kokemus, ohjaaja pohtii.

Riston roolin tekee Miika Muranen, tervolalainen näyttelijä ja ohjaaja.

– On ollut mahtavaa pitkän ohjausputken jälkeen päästä näyttelemään, punatukkaiseksi kulmakarvoja myöten muuttunut Miika Muranen virnistää.

– On tärkeää, että pohjoisessa tehdään koko perheen esitys ammattilaisten voimin. Niitä on vain pari tämän lisäksi koko Suomen kesäteatteritarjonnassa. Monelle lapselle kesäteatteri on ensimmäinen teatterikokemus ja siksi tärkeä.

– Itse haluan myös säilyttää yhteyden kotiseutuun, Tampereella asuva Miika Muranen toteaa.

Kemijärvellä useita näytelmiä

Konttisen kesäteatterin lisäksi Rovaniemellä pyörii tänä kesänä Lentavä Poro -ryhmän Diivat-esitys.

Kemijärvellä on kaksi kesäteatteria: Kemppateatteri esittää Neitilä-näytelmää ja Matkatuvan kesäteatteri Luusuassa tarjoaa neljä eri esitystä. Luusuassa pyörivät Räväsojan Känsäkourien, Oulujokilaakson Näyttämöyhdistyksen ja Ivaloisten esitykset.

Tervolassa nähdään Virtapiiri, Torniossa seikkailee Mestaritonttu, Kolarissa ja Sodankylässä Koko kaupungin V - Aapelin Vinskiä mukaillen ja paljon muitakin esityksiä on tarjolla eri puolilla Lappia.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 83443

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>