Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 83497

Musiikkiteatteria muistin särkymisestä

$
0
0

Esityksen takana on Sementtitauti-työryhmä, johon kuuluvat tehostemestari Allu Jakunaho, käsikirjoittaja-ohjaaja Päivi Kolmonen, näyttelijä Kylli Köngäs, muusikko Anna Laakso sekä lavastaja-valosuunnittelija Jukka Laukkanen. Työryhmä ryhtyi valmistamaan muistin merkitykseen ja muistisairauksiin liittyvää kertomuksellista ja musiikillista esitystä jo 2010, jolloin he saivat sitä varten apurahan Suomen kulttuurirahastolta.

Esityksen teema kumpuaa työryhmän jäsenten henkilökohtaisista kokemuksista. Sekä Könkään äiti että Kolmosen isä sairastivat Alzheimerin tautia. Alun alkaen oli ilman muuta selvää, että esitykseen tulee paljon musiikkia, sillä se on monelle muistisairautta potevalle viimeinen yhteys elettyyn elämään.

Kylli Köngäs on aina pitänyt Carola Standertskjöldin iskelmämusiikista. Carolan musiikki istui teemaan hyvin, sillä laulaja itse sairastui vain 46-vuotiaana Alzheimerin tautiin ja menehtyi siihen 10 vuotta myöhemmin vuonna 1997.

Esitykselle etsittiin esitysaikoja jo teatterin kevään 2012 kalenterista, mutta sopivaa ajankohtaa ei silloin löytynyt. Kantaesitys päätettiin siirtää syksylle. Syksyllä näyttelijä Kylli Köngäs joutui pitkälle sairauslomalle, ja jo kertaalleen myöhemmälle syksylle siirretty ensi-ilta jouduttiin siirtämään vuoden vaihteen yli. Nyt viimein työryhmä pääsee esittämään työnsä tulokset yleisölle.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 83497


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>