Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 83418

Teatterikärpänen puraisi muusikko Aki Louhelaa – uusi musikaali Addams Family pian ensi-iltaan

$
0
0

Muusikko Aki Louhela on teatterityöstä innoissaan.

– Teatterikärpänen on todella puraissut minua. Kun on saanut tällaisen mahdollisuuden niin eihän sitä voi olla kuin kiitollinen.

Teatterityö lähti liikkeelle muutama vuosi sitten musiikkipainotteisesta Tiernashowsta. Ensimmäisen pääroolin Aki Louhela sai Oulun kaupunginteatterin Housut pois –musikaalista. Musikaalin ohjannut Mikko Kouki myönsi tuolloin valinnan olleen iso riski, sillä Louhelalla ei ollut näyttelijän työkokemusta käytännössä lainkaan.

Housut pois –musikaalista tuli menestys ja yleisön pyynnöstä näytöksiä jatkettiin viime syksyyn saakka. Saman tien Housut pois –musikaalin jälkeen Louhela sai roolin uudesta Oulun kaupunginteatterin musikaalista, Addams Family.

– Housut pois –musikaalissa olin enemmän oma itseni, mutta Addams Familyssä teen roolia hahmona, Louhela kuvailee.

Addams Familyn päärooleissa ovat Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen, näytelmän ohjaa satoja tv- ja elokuvarooleja tehnyt Pertti Svedholm.

– Olen kiitollisin mielin mukana tässä hienossa porukassa. On upeaa seurata huippuammattilaisia työssään.

Jatkuvaa oppimista

Roolit Oulun kaupunginteatterissa ammattinäyttelijöiden kanssa ovat Louhelan teatterikorkeakoulu.

– Töitä saa tehdä kovasti, että on päässyt tähän asti. Opin jatkuvasti lisää. Parasta teatterityössä on se, että aina vedetään täysillä, itsensä pitää laittaa sataprosenttisesti peliin. Louhela sanoo.

Jännitys kuuluu asiaan

Aki Louhelan rooli Addams Familyssä on eräänlainen seremoniamestari, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Ensi-ilta on 17. tammikuuta.

– Pelottaa, mutta se kuuluu asiaan. Vaikka olen esiintynyt muusikkona pitkään, jännitys ei ole vuosien aikana hävinnyt mihinkään.

Teatterityö jatkuu kesällä Toppilan Möljässä, jossa työkavereiksi tulevat muun muassa Miitta Sorvali ja Riku Nieminen. Laulukeikat jatkuvat teatterityön rinnalla.

– En ole jättämässä pois laulajan hommia. Teatteri ja keikkailu tukevat toisiaan, taidan olla viihdyttäjä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 83418

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>