Maltalainen Madlen Muscat hakee tuntumaa kanootissa melomiseen Taipalsaarella sijaitsevan lomakylän rannassa Kaakkois-Suomessa. Neljän päivän mökkilomasta viileässä Suomessa on tulossa unohtumaton kokemus.
– Tuntuu kuin olisimme taivaassa. Tätä on mahdoton kuvailla sanoin, kertoo Madlen Muscat.
Taipalsaarella lämpömittari nousee juuri ja juuri 20 asteen kuumemmalle puolelle. Samaan aikaan Maltalla kärsitään lähes 40 asteen helteestä.
– On uskomatonta, että täällä voit olla omassa rauhassa, uida ja saunoa vapaasti. Tämä on todellinen premium-luokan matka, pohtii Madlen Muscat.

Moni muukin Keski- ja Etelä-Euroopassa asuva on havahtunut sääkarttojen välittämään viestiin: Pohjoismaissa on nyt viileää.
– Kun helleaalto vuosi sitten rantautui Eurooppaan, majoitusvuorokaudet ja meidän verkkosivujen katselumäärät kohosivat. Nyt on käymässä samoin, sanoo matkailun markkinointiyhtiön GoSaimaan johtaja Juha Sorjonen.
Viime vuonna yrityksen verkkosivujen kävijämäärät nousivat helteiden alettua viidenneksellä. Kun kävijämäärien lisäystä verrattiin myöhemmin matkailutilastoon, huomattiin selvä kasvu matkailijamäärissä jo muutaman viikon kuluessa.
– Matkapäätös tehdään nykyisin hyvinkin nopeasti, ja netistä etsitään sopivia matkailukohteita.
Yhtenä syynä Saimaan matkailijamäärien nousuun Sorjonen pitää eteläisen Saimaan matkailuyritysten ja Lappeenrannan lentoaseman talvella tekemää markkinointiyhteistyötä Saksassa ja Italiassa.
– Markkinointislogan on "Saimaa is cool", ja se puree nyt hyvin.

Halpalentoyhtiö Ryanairin Milanosta ja Berliinistä Lappeenrantaan tulevat lennot ovat olleet viime päivinä käytännössä loppuunmyytyjä.
Samalla lentolippujen hinnat ovat nousseet korkeiksi. Esimerkiksi yhdensuuntaisesta lipusta Berliinistä Lappeenrantaan ilman matkalaukkua joutuu maksamaan lähipäivinä yli 100 euroa, kun tarjouksessa lentoja on myyty muutamalla kymmenellä eurolla. Mutta moni on valmis hinnan maksamaan.
– Berliinissä oli alkuviikosta 37 astetta. Se oli kerrassaan kauheaa, pohtii Lappeenrantaan lennolla saapunut Ksenia.
Myös Berliinistä Helsinki-Vantaalle lentävät EasyJet ja Finnair ovat nostaneet lähipäivien lippujen hintoja, koska koneet on myyty lähes täyteen.
Mökkivuokraajille vuosikymmenen tili
Matkailijamäärien kasvun seurauksena eteläisellä Saimaalla vuokramökkiä on tänä kesänä vaikea enää löytää.
– Ne ovat käyneet huomattavasti paremmin kaupaksi kuin viime kesänä. Yksittäisiä mökkejä toki löytyy, sanoo toimistopäällikkö Pirjo Miettinen mökkejä välittävästä Matka-Miettisestä.

Savitaipaleella toimivan Kiviniemen Mökkilomien matkailuyrittäjä Vesa Kilpi kuvailee kesää mökkivuokraajalle vuosikymmenen parhaimmaksi.
– Nyt on täyttä. Elokuun lopussa on yksittäisiä päiviä jäljellä, mutta muuten myymme jo syyskuun lomia, sanoo Kilpi.
Edellisen kerran mökit loppuivat kesken vuonna 2014 juuri ennen ruplan romahdusta. Tuolloin ruplan kurssi putosi lähes puoleen ja vei venäläiset turistit vuosiksi.
Nyt suurin osa yrityksen asiakkaista on kotimaassa lomailevia suomalaisia. Tosin tänä vuonna ensimmäiset saksalaisturistit tulivat mökkeilemään jo kesäkuun alussa, kun normaalisti palvelukieli vaihtuu saksaksi vasta elokuussa.

Ensimmäisen kerran Kiviniemessä nähtiin hellettä pakoon lähteneitä turisteja pari vuotta sitten.
– Meillä asui silloin kuukauden ajan australialainen pariskunta. He kertoivat syyksi Suomeen tuloon mantereen kuumuuden, kun lämpötila pysytteli kotiseudulla Australiassa pitkään 35 asteen yläpuolella, kertoo Kilpi.
Halpalennot tuovat mökkiläisiä Saimaalle
Taipalsaaren Vehkataipaleella avautui keväällä Virranniemen lomakylä, joka toimii entisessä Lappeenrannan kaupungin henkilöstön virkistyspaikassa.

Uusien yrittäjien oli tarkoitus aloittaa toimintaa ensimmäisenä kesänä pienimuotoisesti lähinnä paikkoja kunnostaen, mutta mökkien kysyntä muutti suunnitelmat täysin. Lomakylän löytäneet keskieurooppalaiset asiakkaat ovat tulleet enimmäkseen Lappeenrantaan halpalennoilla Milanosta tai Berliinistä.
– Lentojen aikataulut näkyvät selvästi varauksissa. Lentopäivien välisille päiville tulee eniten varauksia Saksasta ja Italiasta, sanoo matkailuyrittäjä Jorma Miettinen.
Monet halpalennoilla Saimaalle tulevista ovat 1980- ja 1990- luvuilla syntyneitä omatoimimatkailijoita, jotka etsivät alueelta edullisempia majoituskohteita.
– Sosiaalinen media ja Airbnb ovat meille hyviä markkinointikanavia. Kalliimmat mökit menevät paremmin kaupaksi booking.comin kautta, jatkaa Miettinen.