Lahden Liipolassa palaneiden kerrostaloasuntojen asukkaat ovat päässeet katsomaan kotiensa tilannetta. Osassa Luhtikadun asuntoja asumista voi jatkaa, mutta noin puolessa täytyy tehdä iso remontti.
Siihen päästään vasta sen jälkeen, kun vahingot on kartoitettu ja pohjustavat työt tehty.
Viisikerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa roihunnut tulipalo tuhosi yhden asunnoista täysin, noin puolet 70 asunnosta on kärsinyt pahoja vesi- ja savuvahinkoja.
Jälkitöinä joudutaan pumppaamaan pois vettä, jota on tullut kellarikerroksiin autotallia myöden. Myös kuivatus kestää aikansa. Vasta sen jälkeen päästään remontoimaan.
Pahiten palossa tuhoutuneet asunnot ovat asumiskelpoisia vasta kuukausien kuluttua. Alustavan arvion mukaan niihin päästään muuttamaan takaisin vasta marraskuussa.
Erääntyvät laskut, vaatteita ja ruokaa mukaan ensikäynnillä
Pirkko Aallon asunto sijaitsee neljännessä kerroksessa eli kerroksen alempana asuntoa, josta palo sai alkunsa.
– Tämä on nyt katasfrofiasunto. Täällä on seinät, katot ja lattiat menneet pilalle, Aalto luettelee.
Kalusteet ja tavarat jäivät sisälle, ja ne on saatava seuraavaksi pois remontin alta.
– Meidän täytyy tyhjentää asunto niin, että tänne päästään tekemään korjauksia. Se on aikamoinen homma, Pirkko Aalto toteaa.
Väliaikaismajoitus löytyy omalta kesämökiltä, jonne Aalto miehensä kanssa sai myös tiedon tulipalosta.
– Meille soitettiin mökille, että täällä kaupunkiasunnossa on meneillään tulipalo. Luulin aluksi, että se on pieni.
Todellinen tilanne paljastui, kun Aallot kävivät ensi kertaa paikan päällä.
– Ensimmäiseksi otin mukaan erääntyvät laskut, vaatteita ja ruokaa.
Luulin aluksi, että se on pieni. Pirkko Aalto
Tiedotustilaisuuden jälkeen Aalto kävi vielä tyhjentämässä pakastimen siltä osin, kun kykeni.
Sähköt ovat kiinteistöstä pois ja kahdesta arkkupakastimessa on muun muassa monen kesän marjat. Suuri osa niistä menee haaskuun.
– Otamme mukaan sen, mitä kykenemme ja ennätämme syödä, osan annamme ystäville.
Kävimme vahinkoja kärsineessä asunnossa Pirkko Aallon kanssa. Voit kuunnella jutun Yle Areenasta.
Tutkinta alkutekijöissään
Maanantai-iltana syttynyt tulipalo Luhtikatu 3:ssa vaurioitti kymmeniä asuntoja ja kaikki talossa olleet evakuoitiin yöllä. Asukkaille järjestettiin keskiviikkona tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin muun muassa korjausaikataulusta ja vakuutuskäytännöistä.
Poliisin mukaan palosyyn tutkinta on vielä alkuvaiheessa. Tapauksen selvittely vie aikaa, eikä poliisi siksi tiedota asiasta enempää.
