Näyttelijä Riitta Piironen nousi teatterilavalle ensimmäisen kerran hieman päälle kymmenvuotiaana. Ensimmäinen näytelmä oli - ei sen enempää tai vähempää kuin Lapualaisooppera. Toinen rooli oli pieni ja pippurinen Peppi Pitkätossu, jonka ärhäkkä olemus tuntuu yhä kurkistavan maanantaina 23.6. 60 vuotta täyttävän näyttelijättären sisällä.
– Ai, kun ihana juttu, koska mä itekin tunnen itteni vielä ihan Peppi Pitkätossuksi, ei musta ne ajat ole muuttuneet siitä yhtään. Ehkä se johtuu tästä koosta ja nyt vielä, kun on tullut näin vanhaksi, niin se on mennyt alaspäin eli sitä on vielä vähemmän sitä pituutta, nauraa Riitta Piironen.
Lähimenneisyydessä Piironen on nähty muun muassa näytelmissä Akkapakka ja 13 uponnutta vuotta. Lähtemättömän leimansa häneen on kuitenkin lyönyt Naisen 11. käsky, joka Joensuussa on pyörinyt kolmeen eri kertaan. Näyttelijätär liikuttuu syvästi muistellessaan tätä menestysmonologia.
– Kyllähän se rakas on, nytkin itku meinaa tulla, kun mietin sitä. Se oli sellainen työ, että niitä ei elämän aikana monta tule. Kyllä se on yksi ylitse muiden.
Yhteistä monille Piirosen rooleille on se, että hahmot ovat voimakkaita tahtonaisia. Roolien vahvuus nousee ehkä hieman yllättävästä lähteestä.
– Mun äkäisyydestä. Mä olen äkäinen akka aina välillä. Mutta kyllä se tulee tuolta syövereistä, ja niistä tilanteista, mitä näyttämöllä kulloinkin on.
Silta yleisöön tehtävä palvellen
Riitta Piirosen tunteva henkilö kuvasi yleisön suhdetta häneen sanomalla, että näyttelijättärellä on oma kannattajajoukkonsa. Samalla kuitenkin on heitä, jotka eivät tykkää lainkaan.
– Niinhän sen pitää ollakin, eihän kaikki voi tykätä kaikesta, sehän olisi kummallista, painottaa Riitta Piironen.
Koko elämänsä Joensuussa työskennellyt näyttelijä on nähnyt monta teatterijohtajaa. Uudet ihmiset tuovat uusia tuulia tai kuten Piironen sen kuvaa, jokainen tulokas kehottaa ottamaan uudet sauvat ja hiihtämään toiseen suuntaan.
– Totta kai pitää uutta olla, eihän ihminen voi polkea paikallansa. Mutta kyllä mä olen sitä mieltä, miten paljon olen kattonut tätä joensuulaista yleisöä, niin kyllä ne kaipaa farssia, ne kaipaa musikaaleja, lapset kaipaa satuja.
Lausahdusta tukevat viimeisimmät tilastot, Joensuussa katsotuimpien esitysten kärjessä ovat musikaali Katri-Helenasta ja Kiljusen herrasväki.
– Meidän tehtävä on palvella ihmisiä ja antaa heille heidän haluamansa, toteaa Riitta Piironen.
Kunhan en kotona esiinny
Riitta Piirosella riittää juttuja. Muistoissa elää esimerkiksi yhteiset työkokemukset Anneli Saulin kanssa. Pohtimista riittää nykyisen työelämän vaativuudessa, joka heijastuu nuorissakin kollegoissa väsymyksenä. Myös terveys on näyttelijän työssä usein koetuksella.
Mielessä liikkuu ajatus, että työ päättyy, kun mittarissa vuosia on 63. Tosin se taitaa olla ainakin osittain ajatusharha, jonka työstämiseen Riitta Piironen pyytää miehensä Apen apua.
– Ei kai sitä lopeta ennen kuin haudassa. Mutta sitä mä toivon, ettei musta tule sellaista, että mä pakotan kaikki vieraat kotona samalla tavalla kuin joskus nuorena tyttönä kattomaan mun esityksiä. Että jos siihen lankean, niin toivon, että Ape sanoo, kuule, istupa tuohon nyt.
Sanoo Riitta Piironen ja taputtaa sanojensa vakuudeksi tyhjää paikkaa vieressään sohvalla.