Maalaiskomedia-sarja ja Pirunpelto tekivät kirjailija Heikki Luoman nimen tutuksi suomalaisille. Tv-sarjojen lisäksi Luoman kynästä on peräisin lukuisa joukko näytelmiä, radiokuunnelmia ja kirjoja.
Vuonna 1990 vapaaksi kirjailijaksi heittäytynyt mies on monessa liemessä keitetty, mutta silti synnyinpitäjän halu nimetä uusi teatteri hänen mukaansa vetää miehen hiljaiseksi.
– Uskomaton juttu. On imartelevaa, että nimeäni kannattaa käyttää. Oma areena on tunnustus ja palkinto, ja se liikuttaa minua jopa enemmän kuin haluan näyttää, hän sanoo.
Vain Koulutusrahaston Koura-palkinto vetää Luoman mielestä vertoja nimikkoareena-tunnustukselle.
Luoma on ilahtunut myös siitä, että Kyyjärven teatterielämä on vuosien hiljaiselon jälkeen elpymässä.
– On hieno juttu, että sinne saadaan teatteri. Jo 30-luvulla pitäjässä oli teatteria. Minulla on valokuva, jossa isäni on mukana Räätälin häät -nimisessä näytelmässä, liekö ollut maamiesseurantalolla. Sotavuosien jälkeen teatteritoiminta oli varsin vireää, hän kertoo.
Idea Paletin aikamiespojasta
250-paikkainen Heikki Luoma Areena nousee ripeästi Kyyjärvelle, sillä jo heinäkuussa siellä on tarkoitus nähdä kirjailija Luoman vartavasten nimikkoareenalleen kirjoittaman Akka vaikka väkisin -näytelmän kantaesitys.
Kiirettä pitää myös kirjailijalla, sillä näytelmä on vasta "hautomossa" eli korvien välissä.
Idean näytelmään Luoma sai muutaman vuoden takaiselta, näyttelijä ja Maajussille morsian -ohjelman juontaja Miia Nuutilan kanssa tehdyltä esiintymismatkalta Kyyjärven Paletista.
– Siellä eräällä kyyjärveläisellä aikamiespojalla oli Miialle asiaa. Katse oli vetoava ja toivomus selkeä: "Akka tarttis saaha!" Mies kertoi kirjoittaneensa maajussien ohjelmaan jo kolme kertaa tuloksetta, Luoma kertoo.
Vaikka aiheesta on leikki kaukana, Luoma lupaa näytelmän olevan lämminhenkinen komedia.
– Tyylilaji on suunnilleen sama kuin Kyyjärvellä 1995 kantaesitetty näytelmäni Akkaralli, josta sittemmin tuli suuri hitti. Akkarallia on esitetty joka kesä jossain kesäteatterissa ja jatko-osiakin sille on neljä.
Sen verran Luoma tulevasta paljastaa, että näytelmässä akkaa lähdetään porukalla hommaamaan sellaiselle, joka ei itse edes puolisoa haluaisi. Näytelmän ohjaajaksi on valittu saarijärveläinen Veli-Pekka Halmila.
Uusi tv-sarja tulossa
Tänä vuonna 70 vuotta täyttänyt Luoma kirjoittaa ahkerasti. Ennen Kyyjärven näytelmää on synnytettävä Ränssin Kievarin ensi kesän näytelmä.
– Se on jo kymmenes peräkkäinen, siihen voisi vaikka lopettaa, hän naurahtaa.
Ennen ensi kesän näytelmiin siirtymistä Luoma sai valmiiksi uuden, kuusiosaisen tv-sarjan käsikirjoituksen.
– Se kuvataan touko-kesäkuussa ja ulos se tulee seuraavalla talvikaudella, todennäköisesti TV2:lla. Pari talvea menevät sitten jatko-osien kanssa, koska niitä tulee kaikkiaan 12 jaksoa, hän kertoo.
Lopullista nimeä uudella tv-sarjalla ei vielä ole. Aiheesta Luoma paljastaa sen verran, että sarjassa kaivos uhkaa pientä kylää ja tyylilaji on jostain maalaiskomedian ja Pirunpellon välimaastosta.
Idea syntyi, kun Luoma löysi epäkohdan kaivoslaista.
– Jos malmiesiintymä on riittävän hyvä, maanomistaja ei voi tehdä mitään estääkseen kaivoksen perustamista. Uuden kaivoslain kai piti toimia juuri toisinpäin, kirjailija ihmettelee.
Teatterille laina ja vuokratontti
Heikki Luoma Areenaa Kyyjärvelle puuhaavassa HET-teatterissa on mukana harrastajanäyttelijöitä Kyyjärven lisäksi Karstulasta ja Alajärveltä.
Suurin osa ryhmästä on ollut näytelmätoiminnassa pitkään mukana, muun muassa kolme viime vuotta Karstulan Wanhojen Wehkeiden kesäteatterissa.
Katetun katsomon rakentamisen ja lavasteiden hankkimisen teatteri kattaa pankkilainalla. Katsomon tontista on tehty Kyyjärven Erämiesten kanssa vuokrasopimus 10 vuodeksi.
Teatterin väki toivoo katsomolle ja estradille vilkasta käyttöä.
– Haaveissa olisi saada kasaan lasten ryhmä tekemään lasten näytelmän. Lisäksi tilaa voi käyttää vaikka kesäpäivien, iltamien ja konserttien järjestämiseen. Kaiken toiminnan ei tarvitse olla suurta, Suvi Kantonen sanoo.