Tuulensuun talossa olevan Kino-palatsin tiloissa jatkuu teatteritoiminta uusin voimin.
Uusia vuokralaisia ei tiloihin ollut tulossa Musiikkiteatteri Palatsin siirryttyä viereisellä kadulla sijaitsevan Ylioppilastalon tiloihin. Niinpä tyhjillään oleviin, Tuulensuun talon komeisiin tiloihin piti keksiä jotain. Lopulta tilojen omistaja Hannu Koivuniemi päätti ryhtyä myös teatterin omistajaksi.
– Täytyy sitä kaikkea yrittää, ja tarjota ihmisille piristystä näinä synkeinä aikoina. En halunnut pitää komeaa tilaa tyhjillään, sanoo Hannu Koivuniemi.
Aiempaa kokemusta Koivuniemellä ei teatterista ole, mutta hän luottaa teatterinjohtajaan Heikki Vihiseen.
– Riskit ovat toki olemassa, mutta State on Tampereen teatterikentän villi kortti, jolla ei ole tukia, mutta ei myöskään niiden tuomia velvoitteita, sanoo Vihinen.
– Voimme olla Suomen paras teatteri, tarpeettomin teatteri tai ihan kaikkea siltä väliltä.
Taantumasta selviää monipuolisuudella
Yleinen taloudellinen tilanne ei huoleta Vihistä eikä Koivuniemeä. Molemmat haluavat teatteriinsa monipuolista ohjelmaa, joka on mielummin erikoisempaa kuin turistinäytöksiä maailmalla esitetyistä suurista musikaaleista.
Musiikkiteatteri Palatsissa käynyt yleisömäärä luo toivoa myös Koivuniemelle siitä, että myös jatkossa yleisö löytää tiensä katsomoon.
– Tilat on nyt kunnostettu ja kohennettu kuntoon, sanoo Koivuniemi.
Pintoja on uusittu ja tekniikkaa päivitetty 200 000 euroa maksaneella remontilla.
– Päätös teatterin perustamisesta syntyi nopeasti, ja samaa tahtia on menty myös remontin osalta, kuvaa Koivuniemi kuusi viikkoa kestäneen tilojen kohennuksen kulkua.
Teatteri State avaa ovensa yleisölle 19. helmikuuta Juice-musikaalilla.