Tanssiteatteri Rimpparemmi puolustaa viime vuonna voittamaansa mestaruutta. Lapin ylioppilasteatteri on ollut mukana Teatterisodassa alusta lähtien eli vuodesta 2012 lähtien. Samperin Teatteri voitti vuonna 2013 ja yrittää nyt uusia voittonsa. Mukana ovat myös Konttisen kesäteatteri, Tanssiteatteri Studio Solu, Rovaniemen Teatteri ja Lentävän Poron Teatteri.
Noin kolmihenkiset joukkueet taistelevat perjantaina improvisaatiotehtävissä ja illan päätteeksi sodan virallinen tuomaristo antaa joukkueille valmisteltaviksi teatterikohtaukset, jotka joukkueiden tulee esittää lauantain pudotuspeleissä. Vain yksi voi voittaa sodan.
Taistelutantereena on kahvila Kauppayhtiön sisäpiha. Tapahtuma alkaa perjantaina kello 19 ja jatkuu lauantaina kello 19.
Voittajan valitsee tuomaristo, jossa ovat tänä vuonna Liisa Penttilä, Kari Väänänen, Janne Rosenvall ja Tenka Issakainen.