Imatralla uuden teatterin rakennustyöt päästiin aloittamaan etuajassa noin kuukausi sitten. Tontilla on jo tehty maankaivuu- ja louhintatyöt. Rakennuttajien mukaan työ saadaan näillä näkymin valmiiksi ajallaan ja yleisö pääsee nauttimaan esityksistä uudessa teatterissa alkuvuonna 2017.
Rakennustyömaan vastaavan työnjohtajan Miika Varjuksen mukaan teatterin rakentaminen on mielenkiintoinen ja harvinainen urakka. Teatteri rakennetaan jo olemassa olevien rakennusten kylkeen ja tila tontilla on hyvin rajallinen.
– Se on yksi tekijän kannalta mielenkiintoa tuova aspekti tähän urakkaan. Kyllä ne palikat on hyvin pieneen väliin mahdutettava, Varjus kommentoi.
Näytelmät pyörivät nyt evakkotiloissa
Teatteri Imatra on joutunut evakkoon uuden teatterirakennuksen rakentamisen tieltä. Työt ja harjoitukset väistötiloissa ovat sujuneet hyvin ja yleisö on löytänyt Teatteri Imatran evakkotiloihin. Innokkaalle teatteriyleisölle on jouduttu välillä myymään myös ei oota.
Teatteri Imatran näyttelijä Kari Kinnari odottaa innolla uuden teatterirakennuksen valmistumista.
– Totta kai odotan innolla, tosin innostus on jo ehtinyt hieman laantua, koska tieto uuden rakennuksen rakentamisesta on ollut jo niin pitkään mielessä, mutta toki jaksan vielä vuoden odottaa, Kinnari sanoo.
Hänen urallaan nyt rakentuva Teatteri Imatra on jo kolmas uudisrakennus. Aiemmin hän on päässyt työskentelemään uudenkarheassa teatterissa Riihimäellä sekä Turun ylioppilasteatterissa.
Puretussa teatterirakennuksessa osa teatterin henkilökunnasta oirehti sisäilmaongelmien vuoksi. Nyt vastaavia sairasteluja ei Kinnarin mukaan ole ollut.
– Minä olen ollut ja olen edelleen erittäin terve, mutta totta kai kuulee kaikenlaista ja todellisiahan ne ongelmat on olleet.