Salkkaritähden Satumaa jää taa
Viimeisten Satumaa-musikaalin näytösten alla pääosan esittäjä Timo-Pekka Luoma sanoo olevansa hyvillä mielin tehdystä työstä.- Kyllähän siinä on pitkä taival taustalla. On hienoa saattaa hieno...
View ArticleTarkka talousmies Kemin teatteriin
Kemin kaupunginteatterin uusi johtaja Kari Hakala tunnustautuu tarkaksi taloudenpitäjäksi. Vuodet freelancerina eli käytännössä itsenäisenä yrittäjänä ovat opettaneet Hakalalle, että viivan alle pitää...
View ArticleNainen räjähtää kiukusta ilmanpainepumpulla
Äänisuunnittelijan työ on hyvin monipuolista. Imatralainen Keijo "Keku" Miettinen on tehnyt työtä 17 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee Imatran teatterissa ja Kulttuuritalo Virrassa.- Työni...
View ArticleLastenteatteri on haastava laji, mutta lapsi teatterinkatsojana ihanteellinen
Parikymmenpäinen lapsijoukko istuu Nekalan koulun liikuntasalin lattialla. Teatteri-ilmaisun ohjaaja Elina Salmi aloittaa itse käsikirjoittamansa monologiesityksen, jossa tekee yhteensä neljää eri...
View ArticleTTT:n Minna Hokkanen on unelmiensa roolissa
Innostus teatterialaan syttyi Minna Hokkasessa jo lapsena, koulun joulunäytelmissä ja näytelmäkerhoissa.- Keksimme itse näytelmiä ja leikimme niitä koko ajan. Lukion jälkeen ajattelin, että menen...
View ArticleHämeenlinnan kesäteatteri pistää nippuun kesäteatterin klassikot
Satoi tai paistoi – tiedän mitä teit viime kesäteatterissa -esityksestä vastaa tamperalainen Teatteri Siperia, joka on ryhmätyönä kirjoittanut ja työstänyt koosteen Hämeenlinnaan. Neljän näyttelijän...
View ArticleJaana Saarinen ja Puntti Valtonen mököttävät avioparina
Suosikkinäyttelijät Saarinen ja Valtonen esittävät Aleksanterinteatterissa neljännesvuosisadan yhdessä elänyttä avioparia. Yhteiset puheenaiheet ovat välillä vähissä, mikä lienee tuttu ilmiö monessa...
View ArticleHarri Ekonen: Näyttelijän tunteet vaihtelevat kateudesta iloon
Hämeenlinnan teatterin näyttelijän Harri Ekosen 30-vuotisessa urassa riittääkin juhlimista, sillä hän on esiintynyt lukuisien teatteriroolien lisäksi myös elokuvissa ja televisiossa kuten sarjoissa...
View ArticleNainen räjähtää kiukusta ilmanpainepumpulla
Äänisuunnittelijan työ on hyvin monipuolista. Imatralainen Keijo "Keku" Miettinen on tehnyt työtä 17 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee Imatran teatterissa ja Kulttuuritalo Virrassa.- Työni...
View ArticleGlobe-teatteri vie Hamletin maailmankiertueelle
Lontoon kuuluisa Globe-teatteri lähtee esittämään Shakespearen Hamletin maailman jokaiseen maahan.Shakespearen näytelmiin erikoistunut teatteri aikoo kiertää maailman kahdeksan hengen kokoonpanolla...
View ArticleKansainvälinen teatteritapahtuma kokoaa lapset Kouvolaan
Kansainvälinen lasten teatteritapahtuma Kuulas kerää toukokuussa Kouvolaan teatteriryhmiä eri puolilta Suomea. Teatteritapahtumassa esiintyy tänä vuonna kahdeksan ammattiteatteria ja kolme...
View ArticleJoensuun näyttelijäkoulussa lentää hiki ja sylki
- Oikeasti suutelemaan, väliin sinne! Suudelkaa jumalauta kun teillä on mahdollisuus! Joo joo, pussatkaa pussatakaa, käskee Niittylahden näyttelijätyön peruskurssin lehtori Janne Hyytiäinen.Hyytiäisen...
View ArticleSalkkaritähden Satumaa jää taa
Viimeisten Satumaa-musikaalin näytösten alla pääosan esittäjä Timo-Pekka Luoma sanoo olevansa hyvillä mielin tehdystä työstä.- Kyllähän siinä on pitkä taival taustalla. On hienoa saattaa hieno...
View ArticleTeatterifestivaali Murros tuo esiin nuorten oman äänen
Nuorten teatterifestivaali Murros käynnistyi Tampereella perjantaina. Viikonlopun aikana lavalla nähdään erityisesti nuorten ja ohjaajien yhdessä ideoimia esityksiä. Pyrkimyksenä on saada esille...
View ArticleKammoksuttu teatterikriitikko onkin mukava mies
Ajan sanomalehti Karjalaisen toimituksen parkkipaikalle ja mietin, minkälainen lienee teatteriarvosteluja lehteen kirjoittava kulttuuritoimittaja. Onko vastassa kyyninen, ilkeä ja sisäänpäinkääntynyt...
View ArticleMyrskyluodon Maija suurmenestys Jyväskylän kaupunginteatterille
Jyväskylän kaupunginteatteri keräsi päättyneellä esityskaudella yli 68 000 katsojaa. Suosituin esitys oli musikaali Myrskyluodon Maija 28 500 katsojalla.Myrskyluodon Maija tuli ensi-iltaan syksyllä...
View ArticleTampereen Teatteri järjestää valokuvakilpailun 100-vuotiaan teatteritalon...
Tampereen Teatteri järjestää yhdessä Tampereen Teatteritalo -säätiön kanssa valokuvauskilpailun, jossa etsitään kauneinta kuvaa Keskustorin laidalla kohoavasta teatterirakennuksesta.Kilpailu...
View ArticleJaana Saarinen ja Puntti Valtonen mököttävät avioparina
Suosikkinäyttelijät Saarinen ja Valtonen esittävät Aleksanterinteatterissa neljännesvuosisadan yhdessä elänyttä avioparia. Yhteiset puheenaiheet ovat välillä vähissä, mikä lienee tuttu ilmiö monessa...
View ArticleMustan ja Valkoisen teatterifestivaali käsittelee ensi vuonna...
Jo kymmenen vuotta Imatralla järjestetty Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaali on valinnut ensi vuoden teemakseen "monikulttuurisuus teatteriperintönä". Festivaali haluaa myös kehittyä...

View Article